Saturday, November 12, 2011

Pekka Haavisto - presidenttiehdokas, joka iloitsi Osaman teloittamisesta

Monet edistyksellisenä ja liberaalina itseään pitävistä ystävistäni liputtaa avoimesti vihreiden Pekka Haaviston puolesta. Itse ihmettelen suuresti, miksi he kannattavat miestä joka iloitsee Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tappo-operaatiosta vieraan valtion maaperällä.

Siitä huolimatta Haavisto on toki varteenotettava ehdokas presidentiksi. Liberaalit tykkäävät siitä, että naisen jälkeen saataisiin presidentiksi julkihomo poliitikko.

Mutta minulle ei ole koskaan valjennut, mikä tästä ikivihreästä tekee muita paremman presidentiksi. Tai ylipäänsä mihinkään poliittiseen tehtävään. Eihän Pekka tyhmä ole -- mutta ei sitä voi sanoa Timo Soinistakaan. Silti minun on vaikea kuvitella äänestäväni sekä Soinia että Haavistoa.

Kyse ei suinkaan ole anti-intellektualismista, vaan jostakin aivan muusta - tätä nykyä en oikein löydä mistään poliittisesta puolueesta vakuuttavaan ajatteluun kykenevää väkeä.

Vihreiden ajattelu on epämääräistä


Ehkä suurin syy sille, miksi en äänestä vihreitä, piilee puolueen epämääräisyydessä. Puolueeseen mahtuu sekä lähellä kommunisteja olevia vasemmistolaisia että Soininvaaran kaltaisia käytännössä kokoomuksen oikeaa laitaa edustavia poliitikkoja, jotka ottavat ratkaisunsa suoraan uusklassisen taloustieteen alkeisoppikirjamalleista.

Parempihan sekin on kuin perustaa käsityksenä dogmaattisiin opinkappaleisiin, mutta kovin suurta älyllistä kapasiteettia sekään ei vaadi.

Oikeastaan ajatus vihreästä presidentistä on siinä mielessä paradoksaalinen, että vihreät ovat puolueena jo pitkään olleet johdonmukaisesti presidentinvaltaa heikentämässä. Olen epäillyt tämän johtuvan siitä, että vihreät katsovat voivansa jossakin mahdollisessa tulevaisuudessa päästä pääministeriksi -- mutta pitävät presidentiksi nousemista epätodennäköisenä.

Presidentinvallan paradoksi


En yhtään ihmettelisi vihreiden alkavan nähdä vahvassa presidentissä aikaisempaa myönteisempiä piirteitä, jos Haavisto näyttää nousevan presidentinvaalin toisella kierroksella Niinistön haastajaksi.

Niinistön nousu presidentiksi saattaisi puolestaan saada demarit ja vassarit suhtautumaan viime vuosia kriittisemmin presidentin valtaoikeuksien säilyttämiseen. Taitaakin olla niin, että presidenttipuolue kaipaa aina vahvaa presidenttiä -- ja hallituspuolueet haluavat hallituksen aseman vahvistamista.

Viimeksimainittua he kutsuvat parlamentarismiksi, vaikka kysehän on Suomessa parlamentarismin sijaan jostakin aivan muusta. Täällähän asiat päätetään neljäksi vuodeksi eteenpäin, eikä hallitus nykyjärjestelmässä kaadu koskaan -- vahvat miehet, kenties joku nainenkin, päättävät asiat ja sen jälkeen muut saavat kiltisti noudattaa pääministerin ja valtionvarainministerin päätöksiä.

Kunhan eduskunta nauttii hallituksen luottamusta, kaikki menee niinkuin hallituksen mielestä pitääkin.

Monday, November 7, 2011

Presidentinvaalit 2012 - mistä on kyse?

Presidentinvaalit ovat taas ovella, eikä kukaan tunnu tietävän mistä oikeastaan on kyse. Toiset kaipaavat vahvaa presidenttiä, toiset taas haluavat viedä presidentiltä lopunkin vallan. Ehkäpä on kaikkien kannalta hyvä, että presidentinvalta heikkenee koko ajan!

Kun vuoden 2012 presidentinvaalit lähestyvät, on hyvä muistuttaa mistä oiken on kyse. Vuonna 2000 voimaan astui uusi perustuslaki, joka rajoitti presidentin valtaoikeuksia huomattavasti. Vielä Kekkosen aikana presidentti oli ollut iso pamppu, jonka mahtikäskyllä kaadettiin hallituksia ja hajotettiin eduskuntia.

Koivisto oli kuitenkin parlamentarismin kannalla. Siitä alkaen presidentin valtaoikeuksia on vähennetty, ja vallan painopiste on siirtynyt hallitukselle ja pääministerille. Suomalaisessa parlamentarismin muodossahan eduskunta on vastuussa hallitukselle, eikä päinvastoin!

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, mutta sitä ei enää ole


Uuden perustuslain mukaankin presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston (hallituksen) kanssa. Jos esiin nousee tilanne, jossa hallitus ja presidentti ovat erimielisiä, ratkaisee presidentin kanta.

Käytännössä hallituksessa varsinkin porvarit ovat demaripresidenttien aikakaudella halunneet rajata lähes kaiken pois ulkopolitiikasta. EU-asiatkaan eivät heidän mielestään ole ulkopolitiikkaa -- vaikka esimerkiksi Hesari ei tätä ymmärrä raportoidessaan Euroopan tapahtumista ulkomaanosioissaan.

Virkanimitysoikeuksia kavennettu


Presidentiltä on viety myös oikeus nimittää monia virkamiehiä. Esimerkiksi maaherroja seuranneet aluehallintovirastojen ylijohtajat ovat nykyään valtioneuvoston nimeämiä takavuosien poliitikkoja.

No ei tilanne aikaisemmin sen paremmin ollut, mutta nykyään nimitykset menevät aikaisempaa selvemmin hallituspuolueille. Poliitikot palkitsevat aina omiaan, nyt vielä aikaisempaa avoimemmin.

Jonkin verran presidentillä on sentään jäljellä virkanimitysoikeuksia. Hän nimittää esimerkiksi
  • Suomen pankin pääjohtajan
  • oikeuskanslerin
  • ministeriöiden päälliköt
  • tuomarit

Oikeudenkäyttöön liittyy myös presidentin oikeus armahtaa rikoksista tuomittuja joko kokonaan tai osittain.

Nyt siis valmistaudumme valitsemaan seremoniamestaria, jonka tehtävistä tärkein on pitää uudenvuoden puhe televisiossa. Jos valitsemme porvarin, hän todennäköisesti toivottaa kansalaisille jumalan siunausta. Jos valitsemme demarin, saamme pärjätä ilman jumalaa!

Sunday, November 6, 2011

Sauli Niinistö - suosittu mutta miksi?

Presidenttipeli 2012 on ollut menossa jo pitkään, vaikka kokoomuspamppu Niinistö viivytteli pitkään ennenkuin julkisti tavoittelavansa presidentin pestiä. Kuusi vuotta siten Niinistö hävisi vaaleissa Tarja Haloselle -- mutta sen jälkeen hänen suosionsa on kasvanut koko ajan.

Mutta mikä ihme Saulista, tuosta puolivallattomasta leskimiehestä, on sitten tehnyt niin suositun? Piileekö Saulin salaisuus nuorissa naisissa, rullaluistimissa vai kihartuvissa kutreissa? Vai onko kyse kokoomuksen kyvystä luvata kansalla parempaa tulevaisuutta, pienempiä veroja ja mukavampaa elämää?

Pikkuviskaali Varsinais-Suomessa

Aivan ansioitta Niinistö ei ole noussut politiikan parrasvaloihin -- onhan hän sentään lukenut itsensä oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistossa. Nykyäänhän Turkuun päätyvät opiskelemaan ne, jotka eivät Helsinkiin pääse. Neljä vuosikymmentä sitten tilanne ei varmaan ole paljoa tästä poikennut.

Sen jälkeen Sauli N. toimi asianajana ja hovioikeuden viskaalina Turussa. Kaikesta päättäen hän edusti jo tuolloin itseään kaikenmaailman kokkareilla, ja niinpä kokkaripoliitikon ura lähti käyntiin Salon kaupunginvaltuustosta.

Kunnallispolitiikka ei tietenkään tälle pyrkyrille riittänyt. Oli päästävä eteenpäin, ja Sauli nousikin eduskuntaan vuonna 1987 -- tuolloinhan kokoomus nousi vaalivoiton jälkeen pääministeripuolueeksi.

Vielä tällöin ei Salesta tullut ministeri. Salen vuoro koitti vasta parin vaalikauden kuluttua, sillä hänestä tehtiin 1995 Lipposen hallituksen oikeusministeri. Kaksi vuotta myöhemmin hän seurasi Iiro Viinasta valtionvarainministerinä.

"Talousmieheksi" hallitukseen


Jostakin syystä suomalaisten mieliin iskostui tuolloin kummallinen kuvitelma, että Niinistö olisi jonkunsortin talousmies. Kaikesta päätellen asianajajana toimiminen ja kokoomuksen jäsenkirja riittävät suomalaisten mielestä osoittamaan talouselämän tuntemusta.

Niinpä Salelle järjestyi eduskunnan jälkeen poliittinen broilerinvirka Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Muualla maailmassa juuri kukaan ei tästä pankista, sen pääjohtajasta tai varapääjohtajasta ole koskaan kuullutkaan -- mutta Suomessa tätä nimitystä hehkutettiin kansallisena voittona.

Ilmeisesti Niinistö huomasi pian, ettei EIP ole mistään kotoisin. Niinpä hän tavoitteli presidentin tehtävää jo kuusi vuotta sitten häviten kuitenkin Tarja Haloselle.

Sen jälkeen Sale palasi kotimaan politiikan pariin, asettui jälleen kansanedustajaehdokkaaksi ja nousikin porvarisnaisten äänillä kansanedustajaksi. Nyt hän on jälleen ehdolla, kuinkas muuten -- kysehän on poliittisesta pyrkyristä eikä talousmiehestä.